FANDOM


Spacebattle

Avoin rengaslaivue Coruscantin yllä Konfederaation laivastoa vastaan

Republicfleetkotor

Amiraali Forn Dodonnan laivasto Rakata Primen taistelussa.

Tasavallan laivasto oli asevoimien laivasto-osasto, joka puolusti Galaktista Tasavaltaa vuosituhansien ajan, mutta se muutettiin 19 BBY Imperiumin laivastoksi. Sen maajoukkojen vastine oli Tasavallan armeija, ja aikanaan oikeudellisten supistuksen jälkeinen Tasavallan suurarmeija

Tasavallan laivastoon kuului tietysti sota-alusten ja laivojen lisäksi tähtihävittäjiä ja merijalkaväkeä.

Historia

"Tasavallalla ei käytännössä koskaan ollut omaa laivastoa ennen kloonisotia. Se on aina luottanut kaiken tarpeellisen kotilaivastojen tukiin."
Jan Dodonna[lähde]
Repflt

Tasavallan laivasto jedien sisällissodan aikana.

Vuosituhatta sitten Tasavallan laivasto oli melko laaja, kun kaikki planeetat eivät kohdanneet suurta korotusta rauhanomaisessa kontaktissa. 4000 vuodelle Tasavallan laivasto taisteli melkein samalla puolella Jediritarikunnan puolella ja torjuivat sith-säädyn ja muiden vihoillisten hyökkäyksiä. Mikä tahansa planetaarinen hallitus voi kutsua laivastolta apua, vaikka se tarvitsisi Senaatin hyväksynnän, jos toimenpide kestäisi enemmän kuin seitsemän standardipäivää. Yksilölliset senaattorit usein komensivat laivastoryhmiä omiin tarpeisiinsa.

Mandalorialaissotien aikaan tähtituhoojien teknologiset esi-isät valmistettaisiin, kuten Leviathan tai Ravager. Myöhemmin jedien sisällissodan aikaan Tasavalta käytti pienempiä aluksia, kuten Endar Spireä tai Harbingeriä.

Uusien sithsotien jälkeen Tasavalta supisti laivastonsa kokoa Ruusanin reformaation osana, ja sijoittivat sen oikeudellisen osaston kontrolliin. Sen prioriteetit muutettiin täysmittaisista konflikteista sektorillisiin ja aurinkokunnallisiin partiointeihin, anti-piraattioperaatioihin ja galaksin tutkimiseen.

Tasavallan viimeisten vuosien kuluessa Militaristiosio yritti uudelleenmuodostaa Tasavallan laivastoa ja armeijaa, mutta prosessi oli hidas. Katana-laivasto oli ensimmäinen yritys Tasavallan toimesta, jonka ideana oli yhdistetty armada laivastolle, mutta se hävittiin pian. Vuonna 44 BBY Starkin hyperavaruussodan aikana Ranulph Tarkin yritti esitellä laivastonsa avaruusvoimia oikeudenmukaisena Tasavallan laivastona, jopa puheissaan viitaten siihen.

Vuosia myöhemmin Tasavallan laivasto operoi tehtäviä Tasavallan suurarmeijan kanssa kloonisodissa, ja imivät sisäänsä paikalliset puolustuslaivastot Rendilin taistelun jälkeen. Kunnes Turvallisuustoimenpide hyväksyttiin vähän ennen sodan loppua, laivasto oli palvellut Jedi-säädyn ja Galaktisen senaatin liitekomennon alaisena, mutta pian ylikansleri otti roolin haltuunsa ja toimi laivaston yksinhallitsijana. Kun Galaktinen Imperiumi muodostettiin 19 BBY, laivasto muuttui Imperiumin laivastoksi.

Suuri hyperavaruussota (5,000 BBY)

KorosBattleship

Sienarin taistelulaiva noin 5000 BBY.

Lippulaivaluokat

Taistelualukset

Tähtihävittäjät

Tukialukset

Ennen suurta sithsotaa (~5,000-4,000 BBY)

Lippulaivaluokat

Taistelualukset

Suuri sithsota (4,000-3,996 BBY)

Oldrepubliccrest3

Symboli, joka ilmenee Tasavallan laivaston aluksessa 4000-3996 BBY.

Lippulaivaluokat

Taistelualukset

Risteilijät

Fregatit

Tähtihävittäjät

Reliance

Tasavallan laivasto suuren sithsodan aikana.

Tukialukset

Mandalorialaissodat (3,976-3,960 BBY)

Lippulaivaluokat

Taistelualukset

Old Republic military symbol

Carth Onasin ja Secorron puolustajien käyttämä symboli.

Risteilijät

Fregatit

Tähtihävittäjät

Courageous

Courageous laivastomuodostelmassa.

Tukialukset

Jedien sisällissota, Sithsisällissotas & Ensimmäinen jedipuhdistus (3,959-3,951 BBY)

Ravager5

Ravager Interdictor-luokan risteilijän saattamana.

Lippulaivaluokat

Taistelualukset

Risteilijät

Fregatit

Tähtihävittäjät

Tukialukset

Uudet sithsodat (2,000-1,000 BBY)

Endarconcept

Hammerhead-luokan suunnitelma, Endar Spire.

Lippulaivaluokat

Komentoalukset

Risteilijät

Taistelualukset

Tähtihävittäjät

Tukialukset

Ennen kloonisotia (~1000-22 BBY)

Battle of Uhanayih2

Oikeudellisten joukkojen hyökkäysryhmä Uhanayihin taistelussa.

(Nootti: Demilitarisoinnin, joka tapahtui Uusien sithsotien lopulla, takia kaikkia seuraavia joukkoja ei käytetty organisoidun oikeudellisen osaston alaisuudessa, mutta sen sijaan yksityissektoreiden ja planetaaristen joukkojen toimesta.)

Lippulaivaluokat

Taistelualukset

Taisteluristeilijät

Risteilijät

Tuhoojat

Republic Navy

Tarkinin laivasto valmistautuu hyppäämään Troikenille Stark-hyperavaruussodan aikana.

Fregatit

Korvetit

Tähtihävittäjät

Whitecloak

Jedien taistelija.

Tukialukset

Kloonisodat (22-19 BBY)

Acclamator

Acclamator-luokan hyökkäysalus, paluu aggressiiviseen voiman käyttöön galaksissa.

Lippulaivaluokat

Avaruusasemat

Sota-alukset

Taisteluristeilijät

Tuhoojat

Hyökkäysalukset

Kantajat

Fregatit

Rendili Coruscant

Tasavallan dreadnaught Rendilillä.

Korvetit

Tähtihävittäjät

Arc170 pair

Kaksi ARC-170 tähtihävittäjää Coruscantin yllä.

Tukialukset

Tunnetut alukset

Suuri hyperavaruussota (5,000 BBY)

Suuri sithsota (4,000-3,996 BBY)

Mandalorialaissodat (3,976 - 3,960 BBY)

Jedien sisällissota, Sithien sisällissotas & Ensimmäinen jedipuhdistus (3,959-3,951 BBY)

Republicfleetkotor2

Tasavallan lippulaivoja jedien sisällissodan aikana.

Ennen kloonisotia (~100-22 BBY)

Kloonisodat (22-19 BBY)

Tämä luettelo on epätäydellinen. Voit auttaa Jedipediaa täydentämällä sitä.
RepublicFleet-LaPR

Tasavallan laivastoa Geonosiksella.

Planetaariset laivastojoukot

Galaktisen Tasavallan laivastoon, kun sillä oli taisteluvalmis laivasto pitkin galaksia, kuului monia vara-/varastovoimia tai planetaarisia joukkoja:

Organisaatio

Laivasto

Laivasto oli totaalinen alusten läheisyys sektorilla, jota komensi amiraali. Se yleensä oli jaettu taisteluryhmiin, joissa kussakin oli noin 60 alusta.

Huomattavia laivueita

Laivaston tähtihävittäjäjoukot

Vaikka oli erillisiä tähtihävittäjäjoukkoja, laivastolla oli myös omat tähtihävittäjälentueensa kullakin aluksella. Nämä hävittäjät tarkoitettiin alukselta-alukselle -taisteluihin kuten myös avaruustaisteluihin. Vaikkei nimetty, kloonipilotit toimivat tämän saman tittelin alla.

Merisotilaat

Pääartikkeli:Tasavallan merisotilas
Katso myös:Kloonimerisotilas

Merisotilaat olivat alukseta alukselle -hyökkäyksien sekä puolustuksien sotilaita laivastossa. Alunperin luonnollisesti syntyneitä sotilaita ja upseereita, mutta kloonisotien aikana laivasto käytti erikoiskoulutettuja kloonisotilaita merisotilaina vastaamaan Konfederaation laivaston droidijoukkoja. Nämä olivat todennäköisimmin Imperiumin merisotilaiden perustana.

Korporaatiot ja yhtiöt

Tärkeimmät Tasavallan alusten valmistajat/tukijat laivaston olemassaolon läpi olivat:

Esiintymiset

Tämä luettelo on epätäydellinen. Voit auttaa Jedipediaa täydentämällä sitä.

Lähteet

Community content is available under CC-BY-SA unless otherwise noted.