Ithorialaiset | |
---|---|
Kotiplaneetta | |
Kieli |
Ithor |
Keskimääräinen pituus |
1,8 - 2,23 m [1] |
Ihonväri |
Ruskea tai vihreä |
Hiuksien väri |
Ei ole |
Silmän väri |
Mustat tai siniset |
Erikoisuudet |
Kaartunut kaula, kaksi suuta |
Alalajit |
Ei ole |
Tunnettuja jäseniä |
Momaw Nadon, Roron Corobb, Noga-ta, Tendau Bendon, Thulls |
Ithorialaiset olivat älykkäiden nisäkkäiden laji, joka oli kotoisin Ithorilta. Heitä kutsuttiin tavallisesti "vasarapäiksi" pitkän, käyrän kaulansa ja T-kirjaimen muotoisen päänsä johdosta. He itse pitivät tätä nimeä loukkaavana.
Biologia ja ulkonäkö[]
Ithorialaisilla oli kaksi suuta ja neljä kurkkua, minkä johdosta he kykenivät tuottamaan stereoääniä. Naispuolisilla yksilöillä oli kaksi kyhmyä päänsä takana, kun taas mieheillä oli vain yksi. Heillä oli kiiltävä, tavallisesti ruskea, iho ja heidän pituus vaihteli 1,8 ja 2,3 metrin välillä. Heidän refleksit ja koordinaatiokykynsä olivat hieman useimpia humanoideja hitaampia.
Uniikin kielensä lisäksi, ithorialaisten neljä kurkkua kykenivät muodostamaan korviasärkevän huudon. Vaikka jopa normaaleilla ithorialaisilla oli hallussaan tämä outo kyky, mikä oli mahdollisesti evoluutiossa kehittynyt puolustusmekanismi, Voimaa käyttävät yksilöt kykenivät lisäämään huudon voimaa, jolloin se kykeni tuhoamaan jopa rautaa ja terästä.
Yhteiskunta ja kulttuuri[]
Ithorialaiset olivat pääasiassa luontoa suojelevia, kasvissyöjiä ja täysin pasifisteja. He myös olivat hyvin uskonnollisia ja rakastivat taidetta suuresti. Useille yksilöille syntyi matkustusvimma, minkä johdosta he tutkivat galaksia palaten lopulta kotiinsa. Useista yksilöistä tuli kuitenkin galaktisia kauppiaita matkustaen tähtien välillä yksin tai suurissa laumoissa. He osoittivat väkivallan merkkejä ainoasaan jouduttuaan uhkailluiksi ja tällöin käyttivät huutoaan ennemmin kuin asetta. Rauhanhaluisen luonteensa johtoosta ithorialaiset pääasiassa välttivät sotaa, vaikkakin Kapinaliitto innosti joitain yksilöitä joukkoihinsa.
Toimiessaan toisten kanssa, ithorialaiset olivat äärimmisen poliittisia. He olivat hyvin keskustelunhaluisia ja kunnioittavat suuresti toisten mielipiteitä. Vaikka heitä usein kuvailtiin ystävällisiksi ja pidettäviksi, useat myös pitivät ithorialaisia hyvin tylsinä.
Kaikki ithorialaiset eivät kuitenkaan olleet tälläisiä. Harvoin ithorialaisten keskuudessa syntyi väkivaltaisia yksilöitä, jotka karkotettiin muiden joukosta. Tälläiset yksilöt usein alkoivat kulkureiksi tai palkkionmetsästäjiksi, vaikkakin näistä kukaan ei saanut osakseen paljoa pahamaineisuutta.
Ithorialaisten yhteiskunnassa oli pappien ryhmä, jota kutsuttiin luonnon papeiksi. Nämä keskustelivat "Äiti Viidakon" kanssa ja heillä oli syvempi yhteys ithorialaisten kotiplaneettaan.
Tunnettuja ithorialaisia[]
- Roron Corobb
- Bolo
- Chodo Habat
- Ror Ithh
- Yortal Ixlis
- Del Moomo
- Dob Moomo
- Moza
- Do-Forow Nadon
- Mok Shaiz
- Momaw Nadon
- Noga-ta
- Naneb Pefan
- Saldith
- Ixxis Cranata
- Womwa
- Yuka Laka
Esiintymiset[]
|
Kanoonittomat esiintymiset[]
- Incident at Horn Station
- Falling Star
- Number Two in the Galaxy
- Being Boba Fett
- Smuggler's Blues
- Best Birthday Ever
- In the Beginning
- Nerf Herder
- LEGO Star Wars II: The Original Trilogy
- LEGO Star Wars: The Complete Saga
- The Emperor's Court
- The Return of Tag & Bink: Special Edition
Viitteet[]
- ↑ Star Wars: Behind the Magic