Kulissien takana[]
Sithit ovat yhdysvaltalaisen elokuvaohjaajan George Lucasin luomassa Tähtien sota -elokuvasarjassa ja sen oheiskirjallisuudessa esiintyviä kuvitteellisia henkilöitä. Tähtien sodan maailmassa sithit ovat jediritarien pahoja vastineita.
Varhainen historia[]
Sithien edeltäjät saivat alkunsa 24 500 vuotta ennen Yavinin taistelua, kun kapinallinen jediritari Xendor uskoi Voiman pimeän puolen olevan valoisaa puolta voimakkaampi ja keräsi ympärilleen seuraajia. Jediritarikunta ei koskaan hyväksynyt Xendorin aatteita, jolloin jedien ja "mustien jedien" välille syntyi sota. Vuosisatoja kestäneiden taistelujen seurauksena Xendor sai surmansa ja hänen seuraajansa karkotettiin galaksin syrjäseuduille. Mustat jedit kuitenkin saapuivat kaukaiselle Korriban-planeetalle, jota asutti kehittynyt mutta taikauskoinen sith-kansa. Sithit pitivät muukalaisia jumalinaan, ja mustia jedejä alettiin kutsua "sithlordeiksi". Aikanaan sithlordien järjestö sai nimekseen sithit.
Sithlordit elivät vuosituhansien ajan Korribanissa, ja sith-kansa rakensi heille valtaisia temppeleitä ja palatseja. Yksi Korribanin mahtavimmista sithlordeille rakennetuista monumenteista oli niin sanottu "Mustien lordien laakso" (Valley Of Dark Lords), suureen kanjoniin rakennettu nekropolis jonne haudattiin mahtavimmat sithlordit, "sithien mustat valtiaat". Laaksoon haudattiin aikoinaan mm. Marka Ragnos, Ajunta Pall, Tulak Hord ja Naga Sadow. Sithit rakensivat valtaisan avaruuslaivaston ja valloittivat sadoittain Korribanin naapuriplaneettoja, jolloin syntyi Sith-imperiumi. Imperiumi oli paljon pienempi kuin Galaktinen tasavalta, mutta myös vauraampi ja teknologialtaan kehittyneempi.
Suuri hyperavaruussota[]
Sithien mustan valtiaan Marka Ragnosin kuoltua puhkesi sithien keskuudessa sisällissota, kun kilpailevat sithlordit Sadow ja Kressh alkoivat kamppailla Sith-imperiumin herruudesta. Sodan päätteeksi Kressh sai surmansa ja Sadowista tuli sithien musta valtias. Pian tämän jälkeen avaruustutkijat Gav ja Jori Daragon saapuivat Korribanille perustaakseen kauppareitin sithien kanssa. Sadowin joukot ottivat sisarukset vangeiksi, ja kuulusteltuaan heitä Sadow päätti valmistella avaruuslaivaston kukistaakseen tasavallan ja valloitaakseen koko galaksin. Sota tunnettiin "suurena hyperavaruussotana", ja sen seurauksena Sith-imperiumi tuhoutui ja Sadow pakeni Yavin 4 -kuuhun mukanaan armeija sithikansan soturikastin jäseniä, massasseja.
Freedon Naddin nousu ja tuho[]
Kuusi vuosisataa myöhemmin pimeälle puolelle langennut jediritari nimeltä Freedon Nadd saapui Yavin 4:än ja herätti Naga Sadowin haamun. Sadow nimitti Naddin sithien mustaksi valtiaaksi, ja tuhottuaan edeltäjänsä haamun Nadd valloitti Onderon-planeetan ja julistautui sen kuninkaaksi. Nadd jatkoi julmaa hallintoaan vielä kuoltuaankin, sillä hänen haamunsa hallitsi Onderonia kuningas Omminin ja kuningatar Amanoan kautta. Lopulta jedit saapuivat Onderoniin ja jedimestari Arca Jeth ajoi Naddin haamun tiehensä. Sithlordin ruumis siirrettiin Onderonin Dxun-kuuhun, jottei Naddin haamu voisi enää palata hallitsemaan Onderonia.
sithien suuri sota[]
Neljä vuosisataa Naddin kukistumisen jälkeen kunnianhimoinen ja ylimielinen jediritari Exar Kun saapui Dxuniin ja vahingossa herätti kauan sitten kuolleen sithlordin hengen luettuaan sithien muinaisia kirjoituksia. Haudassaan kummitellut Nadd käännytti nuoren jedin pimeälle puolelle, mutta Kun tuhosi sithlordin haamun lopullisesti. Kun saapui Yavin 4 -kuuhun, jossa massassit pitivät häntä jumalanaan. Vallanhimoinen sithlordi rakensi viidakkokuuhun päämajansa ja liittoutui sithejä palvovan Krath-kultin sekä mandalorialaisten palkkasoturien kanssa.
Ennennäkemättömän voimakkaan sotajoukon rakennettuaan Kun julisti sodan Galaktisista tasavaltaa vastaan. Sittemmin "suurena sith-sotana" tunnetun konfliktin seurauksena jedit miltei tuhottiin ja galaksi oli vaarassa joutua sithien vallan alaisuuteen, mutta lopulta Kunin merkittävimpiin liittolaisiin kuulunut sotaherra jedi Ulic Qel-Droma petti mestarinsa ja paljasti Kunin salaisen linnoituksen sijainnin. Tasavalta murskasi Kunin avaruuslaivaston ja hyökkäsi Yavin 4 -kuuhun, mutta häviöstään varmistunut Kun käytti Voimaa imeäkseen kaikkien massassien elinvoiman. Massassit kuolivat hetkessä sukupuuttoon, mutta Kun kykeni näiden elinvoiman avulla kahlitsemaan henkensä yhteen viidakkokuun sith-temppeleistä.
Mandaloriaani-sodat ja uusi Sith-imperiumi[]
Jediritari Revan oli vahva Voimassa, hän oli kuitenkin päättäväinen ja ylpeä. Nämä kaksi ominaisuutta vaikuttivat suuresti siihen, kun Mandaloriaanit alkoivat tehdä tuhojaan Ulkoreunalla ja Mandaloriaanisodat alkoivat. Kun Tasavalta oli joutunut pulaan sodassa, se pyysi Jedineuvostoa apuun. Jedit eivät kuitenkaan reagoineet saman tien vaan pyysivät aikaa selvittääkseen Mandaloriaani-uhan suuruuden. Revan ja ystävänsä Malak sen sijaan eivät voineet katsoa sivusta vaan alkoivat hankkia muita jedejä puolellensa sotaan. Saatuaan kaikki mahdolliset jedit mukaansa, Revan ja Malak lähtivät sotaan. Ennen Revanin mukaantuloa Mandaloriaanit sotivat lähes ilman minkäänlaista vastarintaa, mutta he pian huomasivat Revanin mahtavuuden taistelukentällä. Revan oli suoranainen mestaritaktikko sodankäynnin suhteen. Kun viimeinen taistelu Malachor V- planeetalla päättyi, Revan, Malak ja heidän mukanaan olleet joukot häipyivät tunnetusta galaksista. Heistä ei kuultu mitään mitään pariin vuoteen. Palattuaan tunnettuun galaksiin Revan oli julistautunut Sithin mustaksi lordiksi ja vapautti muinaisen Rakatan-imperiumin Tähtitakomon avulla luodun laivastonsa vielä toipuvan Tasavallan kimppuun. Tällä kertaa Jedineuvosto ei katsonut vierestä vaan lähetti iskujoukon Revanin kimppuun, iskujoukko onnistui kaappaamaan Revanin koska hänen oppilaansa Malak tulitti mestarinsa alusta. Monien vaiheiden jälkeen Revan kohtasi Malakin Tähtitakomossa ja kukisti hänet, tämän jälkeen Revan katosi tunnetusta avaruudesta.
Sithien sisällissota[]
Malakin kuoltua ja Revanin kadottua muut sithit ajautuivat sisällissotaan. Näihin aikoihin jedimestari Kreia lankesi pimeälle puolelle, otti sith-nimen Darth Traya ja muodosti triumviraatin, johon kuuluivat hän ja kaksi muuta voimakasta sithiä; Darth Nihilus ja Darth Sion. Nihilus ja Sion kuitenkin pettität Trayan ja käänsivät katseensa jäljelle jääneisiin jedeihin. Darth Traya kuitenkin oli hengissä ja etsi käsiinsä salaperäisen karkotetun joka oli ollut jediritari jataistellut Revanin komennossa Mandaloriaani-sodissa ja uudelleen koulutti tämän uudeleen. Karkotetun manipuloinnin avulla Traya tuhosi Nihiluksen ja sen jälkeen Sionin, mutta kohtasi loppunsa kun Karkotettu surmasi hänet Malachor V mystisessä sith-akatemiassa. Tuntemattomasta syystä hieman tämän jälkeen Malachor V tuhoutui täysin. Sithien uskottiin tuhoutuneen lopullisesti, ja seuraavan vuosituhannen aikana Galaktinen tasavalta ja jediritarikunnan rippeet aloittivat galaksin jälleenrakentamisen.
Sithien paluu[]
300 vuotta Malachor V:n tuhoutumisen jälkeen todellinen sith-imperiumi, joka oli pysynyt piilossa pimeydessä vuosisatoja, palasi Tuntemattomilta Vyöhykkeiltä ja aloitti massiivisen sodan Tasavaltaa ja Jediritarikuntaa vastaan. Sithien hyökkäys tuli täydellisenä yllätyksenä, ja pian Tasavalta ja Jediritarit olivat pulassa, varsinkin kun sithit liittoutuivat Mandaloriaanien kanssa. Sithit lähestyivät tasavaltaa rauhanehdoilla, mutta Tasavalta kieltäytyi. Pian tämän jälkeen sithit hyökkäsivät täydellä voimalla Coruscantiin ja taistelu jätti kaupunkiplaneetan raunioiksi. Tasavalta ja jedit tällöin huomasivat, että rauha oli ainoa vaihtoehto, joten Tasavalta ja Sithien Imperiumi tekivät rauhan allekirjoittamalla Coruscantin sopimuksen. Galaksi oli jakatunut kahtia.
Uusi sith-sota[]
2000 vuotta ennen Yavinin taistelua muuan karismaattinen mutta kapinallinen jedimestari uskoi Xendorin tavoin Voiman pimeän puolen olevan valoa voimakkaampi, minkä seurauksena hänet erotettiin jediritarikunnasta. Kostonhimoisena hän vannoi tuhoavansa jedit ja otti sith-nimen Darth Ruin. Ruin käännytti joukon jedejä pimeälle puolelle ja perusti sith-järjestön uudelleen. Sithit kuitenkin surmasivat Ruinin, mutta johtajansa menetettyään alkoivat taistella vallasta. Sithit tuhosivat toisensa ja jedit surmasivat suurimman osan valtataistelusta selviytyneet.
Jäljellä olevat sithit valitsivat johtajakseen heikon lordi Kaanin, joka johti sithit sotaan jedejä vastaan. Sota huipentui eeppiseen Ruusanin taisteluun, jossa jedit murskasivat sithit täydellisesti. Hulluuden partaalle ajautunut Kaan suoritti itsemurhan laukaisemalla "ajatuspommin" (Thought Bomb), mikä imi voimansa Jedeistä sekä Sitheistä ja jonka räjähdys tuhosi lähes kaikki jedit ja sithit Ruusanin pinnalla. Jedit uskoivat sithien viimeinkin tuhoutuneen lopullisesti.
Sithin kosto[]
Sithlordi Darth Bane kuitenkin selviytyi Ruusanin taistelusta ja sithin mustaksi valtiaaksi julistauduttuaan hän otti käyttöönsä uudenlaisen järjestelmän, jossa oli vain kaksi sithiä kerrallaan: mestari ja oppipoika. Banen suorittaman reformaation suorittama sith-järjestö odotti kärsivällisesti vuosituhannen ajan piilossa odottaen sopivaa tilaisuutta iskeä tasavallan kimppuun. Lopulta mestarinsa Darth Plagueisin surmannut sithlordi Darth Sidious — oikealta nimeltään Palpatine — julistautui sithin mustaksi valtiaaksi ja kehitti uskomattoman monimutkaisen ja ovelan suunnitelman jedien tuhoamiseksi ja tasavallan valloittamiseksi.
Sidious onnistui manipuloimaan Kauppaliiton ahneita johtajia, jotka hänen neuvojensa alaisina asettivat rauhanomaisen Naboo-planeetan kauppasaartoon. Kriisin aiheuttamaa sekasortoa käyttäen Palpatine onnistui aloittamaan vaalit, joiden ansiosta hänet valittiin Galaktisen tasavallan valtionpäämieheksi. Hänen oppilaansa Darth Maul sai surmansa Kauppaliiton saarron päättäneessä Naboon taistelussa, mutta Sidious onnistui hankkimaan itselleen entistä voimakkaamman oppilaan jedimestari Dookusta. Dookun perustama separatistiliike aiheutti entisestään sekasortoa tasavallassa ja johti uskomattoman tuhoisaan konfliktiin, joka sittemmin tunnettiin kloonisotana. Sodan päätteeksi Dooku sai surmansa ja separatistit kukistettiin täydellisesti, mutta Palpatine käännytti pimeälle puolelle jediritari Anakin Skywalkerin, ja julisti tasavallan imperiumiksi ja itsensä keisariksi. Vihdoinkin sithit hallitsivat koko galaksia.
Palpatinen ja Anakin Skywalkerin — nyt Darth Vaderin — johdolla keisarilliset joukot tuhosivat jedit miltei kokonaan. Keisarikunta alkoi sortaa galaksin kansoja, jolloin sitä vastustamaan nousi Kapinaliittona tunnettu vastarintajärjestö. Läpi galaktisen sisällssodan kapinalliset olivat alakynnessä paremmin koulutettuja ja varustettuja keisarillisia joukkoja vastaan, kunnes Yavinin taistelussa kapinalliset räjäyttivät imperiumin uuden superaseen Kuolemantähden. Taisteluaseman tuhosi Luke Skywalker, Anakin Skywalkerin kauan kadoksissa ollut poika. Molemmat sithlordit alkoivat suunnitella nuoren Skywalkerin käännyttämistä pimeälle puolelle, kunnes he saivat tilaisuuden tähän Endorin taistelun aikana. Viimeisenä jedinä Luke ei kuitenkaan suostunut kääntymään pimeälle puolelle, jolloin keisari päätti tappaa nuorukaisen sith-salamoilla. Vader ei kuitenkaan kestänyt poikansa tuskaa, vaan kääntyi takaisin valoisalle puolelle ja surmasi keisari Palpatinen, vaikka haavoittuikin samalla vakavasti. Vader kuoli poikansa edessä, ja samalla hetkellä toteutti muinaisen ennustuksen, jonka mukaan juuri hän toisi tasapainon Voimaan. Jälleen kerran sithit tuhosivat itsensä.
Sithien perintö[]
Endorin taistelun jälkeen keisarinsa menettänyt imperiumi romahti ja Kapinaliitto alkoi hallita galaksia Uutena tasavaltana. Palpatine ei ollut kuitenkaan kuollut lopullisesti, vaan Endorin taistelun jälkeen hänen henkensä matkasi kaukaisella Byss-planeetalle, johon hän oli imperiumin alkuvuosina rakennuttanut salaisen kloonauslaboratorion. Byssissä Palpatinen henki asettui uuteen klooniruumiiseen, ja kuolleista noussut keisari päätti kukistaa Uuden tasavallan voidakseen perustaa imperiuminsa uudelleen ja hallita galaksia ikuisesti.
Kuusi vuotta Endorin taistelun jälkeen Palpatine kaappasi Luke Skywalkerin ja käännytti tämän Voiman pimeälle puolelle. Ystäviensä ansiosta Luke onnistui kääntymään takaisin valoisalle puolelle ja päihittämään Palpatinen, mutta keisari palasi uudestaan kloonina. Keisarin uusi klooniruumis kuitenkin alkoi vanhentua ennenaikaisesti, ja muinaisten sithlordien haamujen opastamana epätoivoinen Palpatine yritti siirtää henkensä Han Solon ja Leia Organan vastasyntyneen Anakin-lapsen ruumiiseen. Palpatinen yritys kuitenkin epäonnistui jediritari Empatojayos Brandin ansiosta, joka uhrasi henkensä tuhoten samalla keisarin sielun lopullisesti.
Muutamia kuukausia Palpatinen tuhon jälkeen Luke Skywalker perusti Yavin 4 -kuuhun jediakatemiansa voidakseen kouluttaa uuden jediritarikunnan suojelemaan Uutta tasavaltaa. Valitettavasti samoihin aikoihin Exar Kunin henki heräsi 4000 vuotta kestäneen unensa jälkeen. Sithlordin haamu tappoi Luke Skywalkerin oppilaisiin kuuluneen Gantorisin, ja sen jälkeen käännytti pimeälle puolelle toisen jedioppilaan, Kyp Durronin. Luken johdolla jedioppilaat kuitenkin yhdistivät voimansa ja tuhosivat Kunin hengen.
Vielä keisari Palpatinen lopullisen kuoleman jälkeen nousi uusia sithejä. Darth Vaderin aikoinaan kouluttama musta jedi Lumiya julistautui sithin mustaksi valtiattareksi, ja hän otti itselleen kaksi sith-oppilasta: entisen iskusotilaan Flintin ja keisarillisen henkivartijan Carnor Jaxin. Flint kuitenkin kääntyi takaisin valoisalle puolelle Luke Skywalkerin ansiosta, ja Jaxin surmasi Yinchorr-planeetalla Palpatinelle fanaattisen uskollinen henkivartija Kir Kanos. Oppilaidensa kuoleman jälkeen Lumiya katosi tietämättömille.
Tunnettuja sithejä[]
Sithien mustat valtiaat[]
- Ajunta Pall
- Dathka Graush
- Tulak Hord
- Marka Ragnos
- Naga Sadow
- Freedon Nadd
- Exar Kun
- Darth Revan
- Darth Malak
- Darth Ruin
- Belia Darzu
- Darth Rivan
- Kaan
- Darth Bane
- Darth Zannah
- Darth Millennial
- Darth Plagueis
- Darth Sidious
- Darth Maul
- Darth Tyranus
- Darth Vader
- Lumiya
- Flint
- Carnor Jax
Muita sithlordeja[]
- Adas
- Darth Andeddu
- Darth Bandon
- Dol Gal-ram
- Garu
- Githany
- Horak-mul
- Ludo Kressh
- Thannor Keth
- Kla
- Kaox Krul
- Kopecz
- LaTor
- Galen Marek
- Tritos Nal
- Darth Nihilus
- Ulic Qel-Droma
- Simus
- Darth Sion
- Rin Shuuir
- Darth Traya
- Seviss Vaa
- Bo Vanda
- Darth Joosu
- Darth Pande
- Darth Hiklas
- Darth Asa
Vähäisempiä sithejä[]
- Uthar Wynn
- Adrenas
- Amanoa
- Yuthura Ban
- Galas
- Hijata
- Elassa Huros
- Aleema Keto
- Satal Keto
- Sebban Keto
- Lashowe
- Galon Lor
- Zona Luka
- Visas Marr
- Thalia May
- Mekel
- Warb Null
- Ommin
- Sev'Rance Tann
- Shaardan
- Tamlen
- Tariga
- Dak Vesser
- Oss Wilum
- Asajj Ventress
Taustaa[]
Uuden toivon varhaisissa käsikirjoitusversioissa esiintyi kolme sithlordia, jotka saivat voimansa salaperäisestä kyber-kristallista. Kyber-kristallin pohjalta kehitettiin sittemmin Splinter of the Mind's Eye -kirjassa esiintynyt kaiburr-kristalli. Alkuperäisen Tähtien sota -elokuvan varhaisissa käsikirjoitusversioisssa sith-järjestön nimi oli "Lettowin legioonat", mutta lopulta George Lucas hylkäsi nimen. Myöhemmin The Adventures of Lando Calrissian -kirjasarja käytti ideaa ja paljasti Xendorin johtamien mustien jedien järjestön olleen nimeltään Lettowin legioonat. Kehuttua Thrawn-trilogiaa kirjoittaessaan Timothy Zahn suunnitteli alun perin kirjasarjassa esiintyvän imperiumia palvelevan noghri-lajin nimeksi sithit, joka olisi selittänyt Darth Vaderin tittelin "sithin musta valtias". Lucasfilmin määräyksestä hän kuitenkin joutui hylkäämään idean. Todennäköisesti Kevin J. Anderson sittemmin käytti tätä ideaa kehittäessään Galaktisen tasavallan alkuvaiheista kertovaa Tales of the Jedi -sarjakuvaa. On epäselvää, mistä lähtien sithit alkoivat käyttää "Darth"-etunimeä. Vuonna 2002 julkaistun Jedi vs. Sith -sarjakuvan mukaan tradition aloitti Darth Bane, mutta vuonna 2003 ilmestyneen Star Wars: Knights of the Old Republic -pelissä—joka sijoittuu 3000 vuotta ennen kyseisen sarjakuvan tapahtumia—Darth-etunimeä käyttävät Revan ja Malak. Ristiriitaa pahentaa entisestään vuonna 2004 julkaistussa Star Wars Republic 63: Striking from the Shadows -sarjakuvassa sith-holokronin kautta esiintyvä sithlordi Darth Andeddu, joka ulkomuodostaan päätellen olisi elänyt jo suurta hyperavaruussotaa edeltäneellä ajalla.
Esiintymiset[]
|