Jedipedia

READ MORE

Jedipedia
Advertisement
Tiedosto:Atticon2.png

Tätä artikkelia tai artikkelin osaa on pyydetty parannettavaksi.
Voit auttaa Jedipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla artikkelin keskustelusivulla.

ANH novel cover

Romaanin kansi

Tähtien sota: Episodi IV – Uusi toivo on vuonna 1976 ilmestynyt romaani, joka perustuu samannimisen elokuvan käsikirjoitukseen. Se julkaistiin puoli vuotta ennen elokuvaa markkinointi tarkoituksessa. Kirjoittajaksi on merkitty George Lucas, mutta todellisuudessa kirjan haamukirjoitti hänen käsikirjoituksensa pohjalta Alan Dean Foster.[1]

Kirja poikkesi vuonna 1977 ilmestyneestä elokuvaversiosta, sillä elokuvasta alun perin poistetut kohtaukset ovat mukana siinä. Esimerkiksi kohtaus, jossa Jabba the Hutt esiintyy ensimmäistä kertaa Tähtien sota -sarjassa oli käsikirjoituksessa mukana, mutta sitä ei jätetty elokuvaan. Tästä syystä kirja oli tavallaan ensimmäinen kerta, kun Jabba the Hutt esiintyy suurelle yleisölle.

Kirjaa myytiin ennen elokuvan ensi-iltaa puoli miljoonaa kappaletta.[1]

Viitteet[]

  1. 1,0 1,1 Empire of Dreams: The Story of Star Wars Trilogy -dokumenttielokuva
Advertisement